Kansalaistoiminnan verkosto
Yhteisen pöydän tarkoitus on hävikkiä hyötykäyttämällä lisätä vantaalaista yhteisöllisyyttä ja osallisuutta ja ruoka-avun saajan toimijuutta. Tästä syystä lämpimästi rohkaisemme verkostoamme perustamaan erilaisia yhteisöruokailuja, joissa ihminen saa aterian lisäksi ruoka-apukassin ja muutakin evästä elämään (mm. paikasta riippuen terveydenhoitajan, diakonin palveluja, lakiapua, palveluneuvontaa, nettineuvontaa).
Yhteisöruokailuja onkin jo noin 20 viikossa, mm. Korson, Hakunilan, Tikkurilan ja Hämeenkylän kirkoilla sekä asukastiloista Kafnetissa ja Tuulikontissa. Viikoittain näissä aterioi useita satoja vantaalaisia. Lisäksi ruoka-apua jakavissa yhdistyksissä on monessa ruokailua, joissa osassa käytetään hyväksi Yhteisen pöydän kuljettamaan hävikkiä.
Yhteensä 15 paikassa on elintarvikejakoa viikoittain oheisen listan mukaan.