Toiminta
Vantaalaiseen verkostoon kuuluu yli 50 ruokahävikin aktiivista lahjoittajaa (kaupat, elintarviketehtaat ja tukut) ja normaaliaikana 80 ruoka-apua eri tavoin Vantaalla jakavaa järjestöä, kaupungin asukastilaa ja muuta toimipistettä, luterilaiset seurakunnat ja muut kirkot. Hävikin kuljetuksesta verkostoon vastaa Vantaan kaupungin yksikkö, hävikkiterminaali, joka luo työllisyyspolkuja logistiikan, varasto- ja keittiöaloille.
Vuonna 2019 Vantaalla 40 prosentissa ruoka-avun jakopisteitä jaettiin viikottain sekä ruokakasseja että tarjottiin eri tavoin hävikistä tehtyä ruokaa muun yhteisöllisen toiminnan ohella. Kasseja jaettiin yhteensä 63 prosentissa ja erilaista hävikkitarjoilua oli 81 prosentissa paikoista. Tämä lisäksi oli useita kymmeniä erilaisia tapahtumia vuodessa, joissa jaettiin ilmaista ruokaa. Yhteinen pöytä tarjoaa ruoka-aputoimintaan verkoston tarpeelliseksi kokemaa kehittämisapua, konsultaatioita ja 3 - 4 yhteisönrakentajakurssia vuodessa.
Korona muutti kaiken ja nyt taas suurin osa ruoka-avusta jaetaan kasseina ulkona turvallisuussyistä kuten muuallakin Suomessa. Syksyllä 2020 jo 33 yhteisöllistä ruoka-aputilannetta ehtivät elpyä hetkeksi ennen toista aaltoa.
Hukkaamme päivittäin luonnon- ja inhimillisiä voimavaroja tavalla ja tahdilla, jota planeettamme ja ihmiskunta ei kestä. Yhteinen pöytä on uusi toimintamalli ja alusta, joka kerää eri toimijat yhteen hävikkiruuan hyödyntämiseksi. Keskitetty kuljetus organisoi hävikin hyödyntämisen systemaattiseksi ja turvalliseksi sekä auttaa toimimaan resurssiviisaammalla tavalla. Samalla luomme uutta toimintakulttuuria ruoka-avun kentälle ja ratkomme köyhyyteen ja syrjäytymiseen liittyviä ongelmia. Parempi huominen rakentuu huolehtimalla toinen toisistamme ja siitä maailmasta, jossa elämme.
Yhteinen pöytä sai Vuoden keittiöteko 2017 -pääpalkinnon.
Yhteinen pöytä, Vantaan kaupunki ja Vantaan seurakuntayhtymä saivat Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus2050 -päätunnustuksen 31.5.2017.
Helsingin piispa myönsi Yhteiselle pöydälle Myötätuntopalkinnon marraskuussa 2019.


