Hukaton vantaa logo

Yhteisen pöydän ja Sitran projekti


www.hukatonvantaa.fi

Sitra ja hävikkiruokaa yhteisöllisesti hyödyntävä, vantaalainen Yhteinen pöytä aloittivat joulukuussa 2017 kaksivuotisen Hukaton Vantaa -projektin Yhteisen pöydän toimintamallin levittämiseksi. Projekti sai jatkoa vuoden 2019 loppuun asti ja päättyi 31.12.2019. 

Projektin tavoitteena oli mallintaa vantaalainen, uraauurtava toiminta ruoka-avun kehittämiseksi, jotta sitä voidaan soveltaa ympäri Suomea. Yhteisen pöydän mallia suunnitellaan ja hyödynnetään nyt eri tavoin Helsingissä (Stadin safka), Järvenpäässä (Yhdessä katettu) ja Tuusulassa, Turussa, Tampereella, Oulussa, Lahdessa, Hämeenlinnassa, Rovaniemellä, Jyväskylässä, Kouvolassa, Vaasassa, Hyvinkäällä ja osin Porvoossa ja Espoossa. 

Kiertotalous syntyy yhdessä tekemällä. Sitra julkaisi syksyllä 2016 maailman ensimmäisen kiertotalouden tiekartan, jonka tavoitteena on johtaa Suomi kiertotalouden globaaliksi edelläkävijäksi. Yhtenä tiekartan kestävän ruokajärjestelmän painopisteistä on Vantaan kaupungin ja seurakuntayhtymän Yhteisen pöydän toimintamallin levittäminen muihin kuntiin ruokahävikin vähentämiseksi ja ruoka-avun saajien ja jakajien hyvinvoinnin ja toimijuuden lisäämiseksi.

Yhteinen pöytä on luonut verkoston ja mallin yhteisölliselle ruoka-aputoiminnalle ja hävikkiruuan keskitetymmälle jakelulle. Yhteinen pöytä ei ole pelkkiä hävikkilounaita vaan paikallista verkostoa tukemalla saadaan luotua kuhunkin paikkaan sopivia tapoja jakaa ruoka-apua siten, että ihmisten hyvinvoinnilla ja osallisuudella on mahdollisuus vahvistua. 

Hävikkiterminaalin kautta on kulkenut viime vuosina noin puoli miljoonaa kiloa hävikkiruokaa vuodessa työllistäen samalla noin 30 henkilöä vuodessa. Yhteinen pöytä verkostoineen hyödyttää viikoittain suoraan noin 5 000 ja välillisesti kassien kautta noin 10 000 vantaalaista.  

Yhteinen pöytä on palkittu sekä Kestävän kehityksen Sitoumus2050 -päätunnustuksella 2017 että Vuoden keittiötekona 2017. Helsingin piispa Teemu Laajasalo antoi Yhteiselle pöydälle Myötätuntopalkinnon marraskuussa 2019. 

Lisätietoja:

Palveluesimies Hanna Kuisma 050 318 0983 hanna.kuisma@vantaa.fi


Sitran logo
Vantaan seurakuntien logo
Vantaan kaupungin logo